Lainausvihko     Ampumakoulu

Päivitetty TI 10.10.2017 | MaakuntaCUP
 KILPAILEMINEN

13.8.2017 Kouvolassa Tyrrin ampumakeskuksessa järjestetyissä 50m kiväärin nuorten SM-kisoissa Matias Kiuru pokkasi pronssia M20-sarjan asentokilpailussa tuloksella 1141+435.3. Samana viikonloppuna Jyväskylässä pistoolin SM-kisoissa menestyi hyvin Paula Viitasaari tuoden PAS:iin kultaa vakiopistoolin N50-sarjassa.

5.-6.8.2017 Salossa järjestetyissä miesten ja naisten pistoolilajien ja 50m kiväärilajien SM-kilpailuissa parhaiten PAS:n urheilijoista menestyi Oksana Frojan (oik.) hänen sijoittuessa hienosti pronssille 25m pistoolissa tiukan finaalin jälkeen. Samassa kilpailussa Reetta Hynnisemme sijoittui neljänneksi ja Paula Viitasaaremme kahdeksanneksi. Frojan esitti hyviä otteita myös 50m pistoolissa ollen niukasti neljäs ja samoin Viitasaari ollen 25m vakiopistoolin neljäs. Lisäksi Matias Kiurumme teki hyvän suorituksen ollen 50m kiväärin kolmiasentokilpailun kahdeksas.

Matias Kiuru (vas.) valmistautui nuorten MM-kisojen jälkeen Bakussa Azerbaijanissa 22.-28.7.2017 järjestettäviin EM-kilpailuihin. Kiuru jatkoi hyviä esityksiään ja kotiin tuomisena oli poikien 50m kiväärin asentokilpailusta joukkuepronssi, joka varmistui vasta hänen kahdella viimeisellä laukauksellaan pystystä, jotka osuivat kymppiin. Seura onnittelee! Lue SAL-artikkeli >> Kuva: SAL

Matias Kiuru (oik.) jatkoi hienoja otteitaan kansainvälisillä kilpakentillä saavuttaen nuorten joukkue-MM-pronssia 50m kiväärin asentokilpailussa Saksan Suhlissa 27.6.2017. Tulos 1158 oli hänen uusi kilpailuennätys sijoituksen ollessa henk.koht. kilpailussa 22:s. Muissa henk.koht. kilpailuissa hän oli 48:s ilmakiväärissä tuloksella 617,0 (paras suomalainen) ja 41:s 50m kiväärin makuukilpailussa tuloksella 613,6. Kuva: SAL

Poliisien Ampumaseuran Matias Kiuru (oik.) palasi onnellisena Suomeen pitkän kisareissun jälkeen. Kiuru (18v.) kilpaili poikien sarjassa 10m ilmakiväärillä ja 50m kiväärillä makuulta ja asennoista kahdessa kansainvälissä kilpailussa: 4.-7.5.2017 Liberation GP Tsekin Pilsenissä ja 4.-14.5.2017 ISCH Saksan Hannoverissa. Kilpailujen välissä Kiuru kävi testaamassa aseeseensa patruunoita Lapuan Schönebeckin tehtaalla Saksassa. Pilsenissä Kiuru ampui miesten sarjassa ja sekä 50m kiväärin makuukilpailussa (620,5) että asentokilpailussa (1148) täyttyi SAL:n arvokisojen tulosraja. Taso oli kuitenkin kova ja mitaleille oli vielä matkaa. Hannoverissa Kiuru kilpaili puolestaan poikien sarjassa. Asentokilpailussa Kiuru ylitti arvokisarajat 10 ilmakiväärissä (617,8) ja 50m kiväärin makuukilpailussa (620,4). Jälkimmäisestä kotiin tuomisina oli hienosti pronssia.

PAS menestyi hienosti viikonlopun 31.3.-2.4.2017 ilma-aseiden SM-kisoissa Tampereella. Reetta Hynninen (kuvassa) ampui kultaa ilmapistoolin naisten sarjassa, Paula Viitasaari kultaa ilmapistoolin 50-vuotiaiden sarjassa, Kari Kortelainen hopeaa ilmakiväärin 50-vuotiaiden sarjassa, Esko Vuorinen hopeaa ilmakiväärin 70-vuotiaiden sarjassa, Sergei Tretjakov pronssia ilmakiväärin 75-vuotiaiden sarjassa, Esko Ranta pronssia ilmakiväärin asentokilpailun 60-vuotiaiden sarjassa.


PAS haulikkojaosto järjesti kaikille seuran jäsenille kokeiluillan haulikkoammuntaan Suomen metsästysyhdistyksen (SMY) ampumaradalla Sipoossa. Ilmoittautumisia tuli 25.
Esite >>


PAS koulutus-ja nuorisojaosto järjesti kaikille seuran jäsenille ainutlaatuisen siluetti- ja mustaruutipäivän Sibbo Skyttegillen (SSG) ampumaradalla Sipoossa. Ilmoittautumisia tuli 28.
Esite >>


Matias Kiuru summasi EM-fiilikset: "Takki on nyt tyhjä". Kuva: SAL
Lue SAL-artikkeli >>


PAS kiväärijaosto järjesti ainutlaatuisen pienoiskiväärien patruunoiden testaus- ja ostoillan, jossa oli mahdollisuus ostaa omaan kivääriin erinomaisesti käyviä patruunoita edullisesti.


Kuvia >>

Vuoden 2017 uutuusmalliston vaatteet ovat nyt noudettavissa Maunulasta (vain tilanneet). Esite >>

 


Tulokset >>
Kuvat >>


 


 


Poliisien Ampumaseura pähkinänkuoressa

Poliisien Ampumaseura eli PAS on perustettu vuonna 1927. Nimensä mukaisesti seura perustettiin alun perin kehittämään poliisihenkilöstön ampumataitoa, mutta vuodesta 1974 lähtien myös muilla kuin poliiseilla on ollut mahdollisuus liittyä seuraan. Tällä hetkellä seuraan kuuluu hieman yli 400 jäsentä. PAS on aktiivisesti toimiva seura, josta vuosien varrella on noussut useita ampujia niin kansalliselle kuin kansainväliselle huipulle. Kilpailujärjestäjänä seuralla on toimivan seuran maine: niin pienet kuin suuretkin kilpailut hoituvat ammattimaisesti.

Seura tarjoaa jäsenilleen erinomaiset harjoittelumahdollisuudet ilma-aseilla. Seuralla on käytössä Maunulassa kahden muun pääkaupunkiseudun seuran kanssa 32-paikkainen ilma-aserata sekä samoissa tiloissa 50 metrin ruutiaserata, jossa voi ampua .22 kaliiberisilla aseilla. Seuran jäsenet voivat käyttää rataa kaikkina päivinä.


Ota yhteyttä:
Jaostojen puheenjohtajat ja hallituksen toimihenkilöt vastaavat mielellään Poliisien Ampumaseuraa ja ampumaurheilua koskeviin kysymyksiin. Heidän yhteystietonsa löytyvät jaostojen ja hallituksen sivuilta. Ota rohkeasti yhteyttä!

Seuran postiosoite:
Poliisien Ampumaseura r.y. / Lappalainen Riitta
PL 11
00241 Helsinki


  • (10.10.2017)
    Maakuntacup on alkanut! Kilpailu sopii hyvin aloitteleville kilpailijoille ja kilpailemiseen tutustujille
    Kilpailukutsu >>

 HARJOITTELU
  • (30.8.2017)
    Maunulan radan käyttövuorot v.2017-2018 julkaistu
    Katso >>
  • (23.8.2017)
    Kauden 2017-2018 ostaminen nyt mahdollista Maunulan ilma-aseradan kausikortille!
    Lisätietoa >>

 MUUTA
  Arkisto | 2006 | 2007 | 2008 | 2009
              
2010 | 2011 | 2012 | 2013

               2014 | 2015-2017
 :: Kalenteri
 :: Kilpailut & Tulokset
 :: Valmennus

 :: Seuraennätykset

 :: Lajiesittely
 :: Radat
 :: Osto & Myynti
 :: Vain jäsenille

 :: Linkit

Web-sivuista:
Web-sivujen suunnittelusta, toteutuksesta ja päivittämisestä sekä ylläpidosta vastaa Francis Wikström. Sivuja päivittää myös Minna Bloigu ja Jaana Laatikainen. Kysymyksiä, parannusehdotuksia, korjauskehotuksia ym. palautetta sivuista voi lähettää palautelokeroon Uusia ideoita otetaan mielellään vastaan. Sivuja pyritään kehittämään koko ajan vastaamaan paremmin jäsenistön tarpeita.

Jäsensivusto (Vain jäsenille) on erityisesti seuran kaikille jäsenille suunnattu ajankohtainen tiedotussivusto. Jäsensivustoon kirjaudutaan salasanalla. Mikäli sinulta puuttuu salasana, ilmoita siitä viestillä palautelokeroon, niin saat sellaisen.

Ongelmatilanteissa...